It's alive.. Olen nykyisessä asunnossa aina välillä näpsinyt kuvia sisustuksesta ja niitä tarkastellessani huomasin kuinka hauskasti olohuoneen nurkkapöydän sisustus on elänyt.
Muutimme joulun alla, joten ensimmäinen pöydän sisustus liittyi tietysti jouluun. Olen ihan hulluna tulppaaneihin ja joulun alla niiden ollessa halpoja ostin aina pari nippua kerralla, heti kun entiset lakastuivat maljakko sai uusia asukkaita.
Tässä vaiheessa pöytä näytti vielä ankealta ja päälle oli heitetty sitä mitä laatikoista sattui löytymään. Verhotkin näkyvät vielä puuttuvan, eli kuva on ensimmäisestä sisustetusta nurkasta jossa muuttokaaos sai väistyä.
Talvea seurasi kevät ja kukat virkosivat uuteen kasvuun. Jotain pientä peilinviritelmää oli tekeillä, koska pöydän taustaseinä kaipaisi jotakin täytettä, mutta ihan vielä ei uskaltanut nauloilla reijittää seinää. Taustalla näkyy itse tuunaamani pellavaverho, joka oli alunperin valkoinen.
Home koreja meiltä löytyy kaksi, koska ensimmäinen sipulikori halusi välttämättä kukkaruukun koristeeksi, joten jouduin kipaisemaan toisenkin kappaleen Halpa-Hallista. Olen todennut, että kyseisestä kaupasta tekee paljon halpoja sisustuslöytöjä, kun vain malttaa katsella.
Home koreja meiltä löytyy kaksi, koska ensimmäinen sipulikori halusi välttämättä kukkaruukun koristeeksi, joten jouduin kipaisemaan toisenkin kappaleen Halpa-Hallista. Olen todennut, että kyseisestä kaupasta tekee paljon halpoja sisustuslöytöjä, kun vain malttaa katsella.
Kevät on vaihtunut syksyyn ja oranssi väri on nostanut päätään. Kukkakin näkyy viihtyneen, kun on kasvanut paljon, ei kylläkään minun ansiostani. Valaisin on saanut uuden kuvun päähänsä, alennusmyynneistä tietysti :) Olen yleensä hyvin pihi ostamaan mitään kalliimpaa normaalilla hinnalla, joten olen sitä innokkaampi alennusmyyntien kiertelijä. Riviera Maisonin ihanan kynttilämaljan sain syntymäpäivälahjaksi ja valokuvakehys on yksi häälahjoista.
Näin onkin pöydän vuosi vierähtänyt ja uusi joulu häämöttää. Kynttilä palaa ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi. Adventtikynttelikön askartelin leipävuoasta, johon laitoin kynttilät, hiekkaa painoksi ja sammalta koristeeksi. Kynttilöihin lisätyt numerot löysin Tampereen ihanasta Kantriinasta. Ostin samaiselta reissulta ikkunaan liimaamani B kirjaimen, jollainen minulla jäi entisen asuntoni eteisen ikkunaan. Tällä kertaa ajattelin kaukaa viisaasti ja liimasin sen peiliin, joka lähtee muutettaessa mukaan.
Tässäpäs pöytä melkein nykyisessä muodossaan. Kasvi on venynyt pituutta hurjasti ja pöytä on saanut oikean laatikon sisuksiinsa. Edellisessä kuvassa laatikon tilalla oli vain sinitarralla liimattu puulevy, odottamassa, että joku korjaisi tilanteen. Pöytää peittävä liina on löytö kirpputorilta, kuten sydämmenmallinen lasipainokin. Lasiesineen oikeaa käyttötarkoitusta en tiedä, mutta se toimii hyvänä säilytyspaikkana korvakoruille, joita minulla on tapana jättää ympäriinsä.
Sitten vielä viimeisin sisustus, joka on enemmän kasvipainoitteinen. Pöydän alta pilkistää vanha pullokori pulloineen, joista toinen on ruske ja toinen turkoosi.







Tosi kaunis sisustus sinulla. Aivan mielettömän tunnelmallinen tuo pöytä kaikkine esineineen tuossa pöydän päällä. Jään ehdottomasti lukijaksi.
VastaaPoistaKiitoksia ja tervetuloa lukijaksi :)
VastaaPoista